Maihinnousukenkieni nauhat takovat asfalttia kun kiristän tahtiani yrittäen jättää mukanani roikkuvat ajatukset taakseni.
Tunnistamattomien tunteiden sekametelisoppa jyllää pääni sisässä, ja miltei toivon kylmyyden pystyvän jäädyttämään otsalohkoni lisäksi myös kaiken sen, mikä yllyttää minut melkein juoksuaskeliin.
Luulin päässeeni eroon ulkopuolisuuden tunteesta, eroon tunteettomuudesta, eroon minästä, joka vain oli olemassa ilman mitään syvempää merkitystä.
Lopulta en osannut enää työskennellä itseni kanssa, sanoin yhteistyösopimuksen irti, heitin hanskat tiskiin.
Hänen jäljiltään keräsin itseni palasina ruukkuun.
Ruukun ojensin sinulle, "selvitä minut", kuiskasin korvaasi.
Nyt, kylmyyden kangistettua kaiken muun paitsi aivoni, ymmärrän, että ainoa joka minut voi selvittää, olen minä itse.
Vuoden vaihtuessa minä en synny uudelleen feenikslinnun tavoin,
kalenteri alkaa alusta, minä pysyn silti samana ajatuksieni ja tunnistamattomien tunteideni kanssa.
Uusi vuosi, ja minä olen edelleen se, jonka nimeä hädintuskin muistetaan,
mutta kuitenkin se, kenet toivot saavasi ruukussa itsellesi.
Tunnistan itseni tosta tekstistä, mutta se on aivan mahtava.
VastaaPoista