ollaanko vai eikö olla

kun mä tarvitsen sua, joku joka pitää mua kädestä, kun mä tahdon että se olet sä. että mä voin istua pimeässä katsoen tähtitaivasta tietäen, että voin soittaa sulle ja voit taas uudelleen pitää mua kädestä. voidaan vaikka puhua avaruusaluksista puoli neljältä yöllä. tai etsiä taivaalta tähteä jota ei koskaan tule löytymään.
ihan sama ollaanko vai eikö olla, mutta ollaan ainakin kaksin, ettei kummankaan tarvitse olla yksin. koska kaksin aina kaunihimpi. vai onko?

xx

tunteita vai tuskaa

Mä en tiedä mitä mä tunnen.
En enää, kun mun kädet tärisee niin että kirjoittaminenkin on vaikeaa,
ja tuntuu, kuin mahassa olisi kaksi kiloa kiviä.
Musta tuntuu kuin mun sydän hakkaisi itsensä ulos rinnasta,
ja kuin mun silmät olisi sokaistuneet.
Mun suonissa virtaa vain punaiseksi värjättyä tervaa,
ja mun sydän käy ylikierroksilla.
Mun pää on sekaisin niistä kaikista liian tyhjistä ajatuksista.
Joku pistelee mun sormia tuhansilla nuppineuloilla,
ja Jumalat sotivat ulkona.

xx

071214 jotain hyvää

"Ihan kamala päänsärky ja liian kallista kahvia. Valkoset kengät ja mutalammikko. Soittakaa mulle tänään koska oon ollut koko päivän hiljaa ja mulla on asiaa. Ja paljon aikaa. Jos joku tarvii aikaa, niin voin postittaa."

tänään on ollut pimeys ja harmaus, heräsin päänsärkyyn ja se on jatkunut pitkin päivän. lähdin tyhjällä vatsalla liikenteeseen, koska, no - syöminen on yliarvostettua. mulla oli kiire, ja mun maiharit oli kuraiset, joten laitoin valkoiset kengät - ja nyt niistäkin tuli kuraiset.
mun päänsärky rauhoittui kun sain kahvia. unohdin mun vitamiinijuomat äitin kauppakassiin, mutta onneksi hanasta tulee vettä. mutta siitä vedestä ei saa vitamiineja. ehkä mä keksin hanan josta tulee vitamiinivettä, ja sitten musta tulee kuuluisa keksijä. vaikken edes koskaan keksi mitään.

vaikka tänään oli pimeys ja harmaus, niin mulla on silti ihan hyvä olo. ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon. olen vieläpä yksin, mutta en itke. tämä päivä ei ollutkaan ihan harmaa.

http://instagram.com/p/wTq9JumTGX/?modal=true

xx

oon mutten kuitenkaan

Oon nähnyt syttyviä katulamppuja ja yöhön kääntyviä iltoja. Oon nähnyt sunnuntairuuhkan jälkeisen tyhjän parkkipaikan ja kauppoihin viittää minuuttia vaille sulkemisajan kiirehtävät perheenäidit. Oon nähnyt hiljenevät kuppilat ja vihaiset taksikuskit odottamassa humalaisia asiakkaitaan tekemään päätöksensä, kuljetetaanko heidät omaan entiseen asuntoonsa vai kenties ex-puolisonsa luokse. Oon katsonut yön pimeässä vastapäisen talon ikkunaan odottaen, milloin viimeinenkin lamppu sammuu ja pitänyt itseäni valveilla kahvin voimin. Oon kuunnellut muiden riitelyä tekemättä mitään, mutta ymmärtänyt sitten, että jättäessäni puuttumatta asiaan, teinkin kaikista eniten. Oon seissyt vesisateessa tarkkaillen ohi kiitäviä autoja ja odottanut, milloin joku tulee hakemaan minua. Oon jättänyt kaksikymmentä senttiä maahan tyhjän limsapullon muodossa, ajatellen että joku rahaton voi tuntea itsensä hetken onnekkaaksi viedessään sen kauppaan ja saadessaan kaksikymmentä senttiä takaisin. Oon suunitellut meneväni ja tulevani niin ja näin,  mutta tajunnut jälkeenpäin, että jos en olisi suunitellut, en olisi pettynyt. Oon tuntenut itseni onnelliseksi samalla tuntiessani itseni onnettomaksi. Oon pysynyt hiljaa, vaikka mun sisin on huutanut kovempaa kuin lauma nälkäisiä norsuja. Oon jättänyt sanomatta sanoja, jotka olisivat voineet murtaa patoja ja avata uusia ovia. Oon kokenut sen, etten tahdo enää kokea mitään, mutta jos olisin päättänyt, etten tahdo enää kokea, en olisi kokenut, enkä tulisi enää koskaan kokemaan.

xx